Kuljetuspalvelut Sirén Oy referenssiartikkelin pääkuva

Rehdistä ja kohteliaasta palvelusta sekä huippuunsa hiotusta toimitusvarmuudesta tunnetun Kuljetuspalvelut Sirén Oy:n historia ulottuu perustamisvuoteen 1992. Yhden pakettiauton pikakuljetusyritys on kolmenkymmenen vuoden aikana kasvanut yli sataa asiakasyritystä palvelevaksi kuljetus- ja logistiikka-alan toimijaksi. Päivittäinen liikennöintialue monipuolisella kalustolla kattaa koko Etelä- ja Keski-Suomen ja yhteistyökumppanien kautta kuljetuspalvelua voidaan tarjota myös valtakunnallisesti.

Kuljetuspalvelut Sirén Oy:n logistiikkakoordinaattori Paula Vuono-Lepistö kertoo, että aikanaan yrityksessä oli tullut tarve TMS-järjestelmälle, jolla pystytään muun muassa vastaanottamaan sähköisiä kuljetustilauksia. Tarjolla olleista vaihtoehdoista KuljetusVelho oli tarpeeseen sopivin. Käyttöönotto vuonna 2015 sujui hyvin ja ilman ongelmia. Sekä Paula että laadunvarmistuksesta ja kansainvälisistä asioista vastaava Tuomas Sirén kertovat, että Kuljetuspalvelut Sirénillä on oltu tyytyväisiä KuljetusVelhoon. Ohjelma on helppokäyttöinen, helppo oppia ja myös opettaa asiakkaille, jotka käyttävät sitä omilla asiakastunnuksillaan, kertoo Paula. Kiitosta saa myös LogiSystemsin asiakaspalvelu sekä nopea avunsaanti ongelmatilanteissa.

KuljetusVelhon kehitykseen sekä LogiSystemsin kykyyn vastaanottaa ja huomioida asiakkaalta tullutta palautetta ja kehitysehdotuksia ollaan Sirénillä tyytyväisiä. Sinä aikana, kun olen KuljetusVelhoa käyttänyt, on siihen tullut paljon uusia ominaisuuksia, kertoo Paula. Meidän esittämille kehitystoiveille on saatu hyvin kaikupohjaa LogiSystemsin puolelta, jatkaa Tuomas ja mainitsee heidän ajojärjestelijänsä esittäneen konkreettisia ehdotuksia uusista ominaisuuksista ajojärjestelyyn, jotka nyt ovat heillä päivittäisessä käytössä. Kehitys ei ole pysähtynyt ja tälläkin hetkellä meneillään on useita uusia kehityshankkeita.

Kuljetuspalvelut Sirén Oy referenssiartikkelin kuva

Sirénillä hyödynnetään KuljetusVelhon ominaisuuksia ja rajapintoja monipuolisesti. Koko ketju tilauksesta laskutukseen hoituu samassa järjestelmässä, mikä helpottaa tekemistä. Asiakkaan taakse kytkettävien hinnastojen ansiosta saadaan hinnat tilaukselle ja laskulle automaattisesti, mikä vähentää manuaalista työtä. Myyntilaskut siirtyvät taloushallintoon Netvisor-integraatiolla, joka on Paulan mukaan toiminut hyvin. Hän on tyytyväinen myös siihen, että KuljetusVelho tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet sähköisten kuljetustilausten vastaanottoon. Satunnaiset tilaajat nettisivujen kautta, säännölliset tilaajat omilla asiakastunnuksilla ja lisäksi operaattorin kautta asiakkaiden omista järjestelmistä rajapintojen avulla, listaa Paula eri tilausvaihtoehtoja.

KuljetusVelhon ajojärjestely on Tuomaksen mukaan työkaluna helppo ja selkeä ja hän arvostaa etenkin sen kartta- ja reittioptimointiominaisuuksia, joiden avulla näkee heti, onko reitti kannattava. Terminaalityökalun avulla taasen Sirénin kokeneet kuljettajat lajittelevat yöaikaan, kun ajojärjestely ei ole paikalla, rahtikirjojen perusteella itsenäisesti omat kuormansa, jotka siirtyvät kuljettajan mobiiliin kuitattavaksi. Data on järjestelmässä tallessa ja helposti tarkistettavissa, jolloin ajojärjestelijä pysyy kartalla siitä missä tavara liikkuu. Mobiilityökalun avulla kuljettaja kuittaa toimitukset ja asiakas pystyy seuraamaan toimitusketjua itsenäisesti KuljetusVelhosta tai integraation ansiosta omasta järjestelmästään. Mitä vähemmän järjestelmiä kuljettajan tarvitsee käyttää päivän aikana, sen parempi. Siksi integraatiot ovat tärkeitä, toteaa Tuomas.

Yhtenä KuljetusVelhon vahvuutena Tuomas mainitsee myös sen, että se on käytössä myös monilla yhteistyökumppaneilla. Saman järjestelmän kautta pystytään seuraamaan muun muassa alihankkijan kirjauksia ja yhteistyö järjestelmätasolla toimii saumattomasti.

Kuljetuspalvelut Sirén Oy on myös LogiSystemsin kuljetustilausten välityspalvelun, TilausVelhon, kuljetusliikeverkostoon kuuluva kuljetusliikekumppani.

Paula Vuono-Lepistö

Logistiikkakoordinaattori
Kuljetuspalvelut Sirén Oy

Tuomas Sirén

Laadun varmistus, international affairs
Kuljetuspalvelut Sirén Oy