Eero Mikkola Oy referenssiartikkelin pääkuva

Mikkola Transport - Eero Mikkola Oy on kuljetus- ja varastointipalveluja Etelä-Suomen alueella tarjoava perinteikäs suomalainen perheyritys, jonka pyörät ovat pyörineet jo vuodesta 1926. Vuosikymmenten aikana yritys on kehittynyt perinteisestä kuljetusliikkeestä kokonaisvaltaiseksi logistiikkapalveluiden tuottajaksi terminaali- ja varastotoiminnan myötä. Mikkola Transport on erikoistunut vaarallisten aineiden kuljetuksiin sekä ajoneuvotrukkeihin. Monipuolinen kalusto taipuu joustavasti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Mikkola Transport tarjoaa kuljetus- ja varastointipalveluja Etelä-Suomen alueella sekä osa- ja kokokuormia ympäri Suomen, Lappia lukuun ottamatta.

Operatiivisena johtajana ja vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvänä turvallisuusneuvonantajana Mikkola Transportilla työskentelevä Iiro Mikkola on omien sanojensa mukaan “syntynyt ratti kädessä” ja omaakin mittavan kokemuksen kuljetusalan eri tehtävistä. Vuonna 2019 hän oli mukana kartoittamassa eri vaihtoehtoja kun perheyrityksessä oltiin siirtymässä ensimmäisen varsinaisen TMS-järjestelmän käyttöön. LogiSystems oli jo entuudestaan tuttu vaihtoehto ja lopulliseen päätökseen valita KuljetusVelho vaikutti asiakkaan kautta tullut suositus.

Iiro Mikkolan mukaan KuljetusVelhon käyttöönotto syksyllä 2019 meni sujuvasti. Saimme etukäteen kattavan esittelyn järjestelmän ominaisuuksista ja hyvin tukea käyttöönotossa, jonka jälkeen järjestelmä oli helppo omaksua ja oppia, kertoo Iiro. Hän kuvailee KuljetusVelhoa selkeäksi ja loogiseksi käyttää.

Mikkola Transportilla käytetään laajasti KuljetusVelhon eri ominaisuuksia muun muassa ajojärjestelyyn, poikkeamahallintaan, myyntilaskutukseen, kalustonhallintaan sekä kuljettajan työajanseurantaan. Iiron mielestä on hyvä, että ohjelma on ominaisuuksiltaan laaja, jolloin tieto keskittyy ja on hallittavissa yhdessä paikassa. Kun yritys kasvaa ja henkilöstön määrä lisääntyy, on tärkeää, että esimerkiksi ajojärjestelijä voi tarkistaa KuljetusVelhon kalustonhallinnasta kalustoon liittyvät yksityiskohdat sen sijaan, että tietoa pitäisi etsiä erillisistä taulukoista, kertoo Iiro.

KuljetusVelhon lukuisista integraatioista Mikkola Transportilla hyödynnetään muun muassa tilausten sähköistä vastaanottoa asiakkailta, Talenom-integraatiota myyntilaskujen automaattiseen siirtämiseen KuljetusVelhosta kirjanpitoon, Ongoing-integraatiota varastoitavien nimikkeiden siirtämiseen varastosta kuljetusprosessiin KuljetusVelhossa sekä kahdensuuntaista Matoco-integraatiota päästölaskennan ja -raportoinnin tiedonvälittämiseen ja jalostamiseen. Iiro Mikkola on tyytyväinen KuljetusVelhon valmiiden integraatioiden käyttöönoton helppouteen ja toimivuuteen.

Iiron mukaan yhteistyö LogiSystemsin kanssa on toiminut hyvin ja KuljetusVelhon ominaisuuksien kehityksessä asiakkaan palautetta on kuunneltu ja järjestelmää kehitetty sen pohjalta. On hienosti saatu yhdistettyä meidän logistiikkaosaaminen ja käytännön tuoma kokemus alalta sekä LogiSystemsin ohjelmisto-osaaminen, sanoo Iiro. Hän on myös tyytyväinen asiakaspalveluun ja mainitsee, että ongelmatilanteissa reagointi on ollut ketterää ja korjaaviin toimenpiteisiin on ryhdytty nopeasti.

LogiSystemsin Iiro näkee yrityksenä, johon Mikkola Transportilla voidaan samaistua. Meillä on sama arvomaailma, koska myös meillä Mikkola Transportilla toimitaan asiakasta kuunnellen ja henkilökohtaisesti palvellen. Sekä LogiSystemsistä yrityksenä, että KuljetusVelhosta järjestelmänä löytyy ominaisuuksia, joita meillä arvostetaan, toteaa Iiro.

Mikkola Transport - Eero Mikkola Oy on myös LogiSystemsin kuljetustilausten välityspalvelun, TilausVelhon, kuljetusliikeverkostoon kuuluva kuljetusliikekumppani.

Iiro Mikkola henkilökuva

Iiro Mikkola

Operatiivinen johtaja
Eero Mikkola Oy